Tätä blogia ei ole päivitetty vähään aikaan, joten paljon uutta on pikalaina-alalla ehtinyt tapahtua. Tällä kertaa on siis aikaisempaa enemmän analysoitavaa.
Amex Rahoitus Oy on avannut uuden Lainatalo.fi pikavippipalvelun. Palvelun ikäraja on 18 vuotta.
Amex Rahoituksella on jo ennestään ainakin Amex.fi pikaluottopalvelu, joten mistään uudesta yrittäjästä ei ole kyse. Uusi palvelu kuitenkin tarjonnee Amex Rahoitukselle mahdollisuuden vahvistaa markkinaosuuttaan.
Luoteen Sirtox Oy:n pienlainatuotteet Antolaina.fi, Vippiluotto.fi ja Vippitalo.fi kertovat tarjoavansa nyt reaaliaikaisia tilisiirtoja Handelsbankenin tileille. Kehitystä on ollut myös Maxmani Oy:n Rahapuu.fi vippipalvelulla, joka tarjoaa nyt reealiaikaisia tilisiirtoja Sampo Pankin, Aktian, Säästöpankkien ja Paikallisosuuspankkien tileille.
Kannattaa olla tarkkana pikalainaa hakiessa ja varmistaa, että palvelutarjoaja tekee suoria tilisiirtoja sen pankin tilille jossa itsellä on tili. Muuten rahoja saattaa joutua odottelemaan parikin pankkipäivää ja silloin pikavipin idea tavallaan katoaa.
Verkkopankkitunnistaumisen (TUPAS) ovat ottaneet käyttöön Ferratum Finland Oy:n Ferratum.fi ja J.W.-Yhtiöt Oy:n Reissuluotto.fi. Reissuluotto on lisäksi laajentanut pikaluottovalikoimaansa tarjoamalla nykyään jopa 900 euron pienlainoja.
TUPAS-tunnistautumisen käyttöönotto parantaa tietysti Ferratumin ja Reissuluoton kilpailukykyä vippimarkkinoilla koska se helpottaa pikalainan hakemista salaisesta kännykkäliittymästä.
Vipster Oy on J.W.-Yhtiöiden tapaan kasvattanut pikavippitarjontaansa ottamalla Vippi.fi ja Vippi24.fi palveluidensa valikoimiin 500-800 euron pikaluotot.
Isommat pienlainat ovat yleisesti markkinoilla hiukan vaikeassa välikädessä koska ne kilpailevat jo pankkien pienempien kulutusluottojen kanssa ja pankkien lainat ovat yleensä edullisempia, varsinkin kun otetaan huomioon pankkien tarjoamat pidemmät maksuajat.
Wired-Bit Oy on parantanut Gsmlaina.fi ja Vippipankki.fi vippipalveluidensa kilpailukykyä pidentämällä laina-aikoja. Lisäksi Vippipankin valikoimiin on myös lisätty 300 ja 400 euron pikalainat.
Ilmeisesti pikavippien hintatasoa ei helposti pysty laskemaan euroissa koska hinnat ovat kovan kilpailun vuoksi jo pohjalla. Tämän vuoksi monet pikaluottofirmat ovat mielummin pidentäneet laina-aikojaan millä on alentava vaikutus todelliseen vuosikorkoon.
Uusia lainanhakutapoja ovat esitelleet Risicum Capital Oy, Vip Finland Oy, Hansapol Oy ja Get Capital Oy. Risicum.fi ja Getcapital.fi tarjoavat nyt mahdollisuden hakea pienlainaa puhelinsoitolla. Tekstivippi.fi ja Vipmoney.fi ovat ottaaneet käyttöön pikahakemukset. Tekstivipin uutuuksiin kuuluu lisäksi verkkohakemus.
Olisi mielenkiintoista tietää miten nämä puhelimitse puhumalla haettavat lainat oikein toimivat. Myönnetäänkö luotto heti puhelimessa vai lähetetäänkö paperit perinteiseen tapaan kotiin allekirjoitettavaksi?
5. lokakuuta 2008
Kilpailu kiristyy
Tunnisteet:
Amex,
Antolaina,
Ferratum,
Get Capital,
Gsmlaina,
Lainatalo,
Rahapuu,
Reissuluotto,
Risicum,
Tekstivippi,
Vipmoney,
Vippi,
Vippi24,
Vippiluotto,
Vippipankki,
Vippitalo
31. toukokuuta 2008
Uutuuksia Reissuluotolta ja Risicumilta
J.W.-Yhtiöt Oy on monin tavoin uudistanut Reissuluotto.fi pikalainapalveluaan. 400 euron pikavipin kulut ovat nyt 95 euroa. Reissuluoton 400 euron pikaluoton hinnoittelu on siis nyt sama kuin esimerkiksi OkMoney.fi pienlainapalvelun samansuuruisen vipin.
Reissuluoton lainoja voi jatkossa hakea myös verkkohakemuksella ja tuotevalikoimaan on lisätty myös 500 euron pikalaina, joka on melko harvinainen tuote tämänhetkisillä pikalainamarkkinoilla.
Jo aikaisemmin isompia pikavippejä tarjonnut Risicum Capital Oy on Risicum.fi tuotemerkkinsä alaisuudessa lanseerannut 1000-4000 euron pikaluotot. Koska lainasumman luvataan olevan heti lainanhakijan tilillä (mikäli lainahakemus hyväksytään), voitaneen todeta näiden pienlainojen olevan lainasummaltaan Suomen suurimpien vippien joukossa yhdessä OPR-Vakuus Oy:n Ostosraha.fi lainapalvelun luottojen ja Aktia Kortti ja Rahoitus Oy:n Aktia-Xpress-pikalainojen kanssa.
Nordea Rahoituksella on Indeluotto.fi lainapalvelu jonka tuotteita markkinoidaan pikalainoina, mutta koska rahojen saaminen tilille kestää palvelun internetsivujen mukaan muutamia päiviä, ei Indeluotto kuitenkaan ole samanlainen pikavippi kuin muut tässä mainitut luotot.

Aktia-Xpress,
Indeluotto,
OK Money,
Ostosraha,
Reissuluotto,
Risicum
13. toukokuuta 2008
Uusia pikalainapalveluita on taas avattu
Vaikka täysin uusia lainantarjoajia enää harvemmin tulee markkinoille niin nykyiset yrittäjät parantavat kokoajan nykyisiä palveluitaan tai avaavat uusia sivuliikkeitä. Samalla jotkut kuitenkin keskittävät palveluitaan yhden tuotemerkin alle. Pikalaina on myös usein aikaisempaa edullisempi tai ainakin laina-aika on pidempi.
Vipster Oy:n Vippi.fi pikaluottopalvelu tarjoaa jatkossa reaaliaikaisia tilisiirtoja myös Handelsbankenin tileille. Käytännössä tämä tarkoittaa, että myös Handelsbankenin asiakkaat voivat jatkossa saada Vippi.fi-palvelusta vipin heti omalle tililleen.
Oy Mr Capital Ab on avannut MrCredit.fi pikalainapalvelun. Tätä ei pidä sotkea jo aikaisemmin markkinoille tulleeseen DrCredit.fi-palveluun, joka on toisen yrityksen pikaluottopalvelu. Olisi tietysti kuluttajien kannalta suotavaa ettei näin samankaltaisia nimiä tulisi lisää markkinoille. Mr Creditin ikäraja on 20 vuotta ja vippivalikoimaan kuuluvat 50-200 euron pikalainat.
Septimo Oy on avannut Rahatalo.fi pikaluottopalvelun. Rahatalon ikäraja on 18 vuotta ja tarjolla ovat 100-300 euron vipit.
Luottolaina.fi-nettisivusto ohjaa suoraan Europea.fi sivustolle. Ilmeisesti Europea Rahoitus myöntää jatkossa pikalainaa Europea.fi-sivuston kautta. Europea on myös uudistunut, valikoimissa on entistä suurempia pikaluottoja ja laina-ajoissa on vaihtelua.

16. huhtikuuta 2008
Pikahakemus, uusia lainasummia ja uusi lainapalvelu
Pikalaina-alalla on jälleen uutta putkessa. Jo aikaisemmin nähtävillä ollut trendi jatkuu, eli pikahakemukset yleistyvät, entistä isompia lainoja tulee tarjolle ja aina välillä joku uusikin yrittäjä tulee markkinoille.
J.W.-Yhtiöt Oy on Reissuluotto.fi pikaluottopalvelussaan ottanut käyttöön lyhythakemuksen. Tämä hakemustapa on tarkoitettu Reissuluoton Kanta-asiakkaille.
Risicum Capital Oy:n Risicum.fi vippipalvelu on lisännyt valikoimiinsa 500-1000 euron pikalainat. Näiden uusien pikaluottotuotteiden laina-aika on 60-90 päivää.
Prestamos Oy on lanseerannut Pikatili.fi vippipalvelun. Ikäraja on 18 vuotta ja lainasummat ovat 100-300 euroa.

6. huhtikuuta 2008
Mobile Credit Nordicin uudet aukioloajat
Mobile Credit Nordic Oy on laajentanut vippipalveluidensa aukioloaikoja. Pikalainaa voi jatkossa hakea osoitteista Credit24.fi ja DrCredit.fi arkisin klo 9-22. Viikonloppuaukiolot säilyvät entisellään.
Useat pikaluotto-yritykset ovat vähitellen pidentäneet aukioloaikojaan. Ilmiön voi tulkita kahdella täysin päinvastaisella tavalla, joko kysyntä on kasvussa ja siksi on kannattavaa pitää väkeä töissä tai sitten kysyntä on laskussa ja alamäkeä yritetään pysäyttää tarjoamalla vippiä useampana tuntina vuorokaudessa. On mahdotonta tietää kummasta on kyse kulloisenkin pikalaina-firman kohdalla.

31. maaliskuuta 2008
Sampoa ja rokkia
Useilla pikalainoja tarjoavilla yrityksillä näyttää edelleen olevan vaikeuksia Sampo Pankin tileille tehtävien tilisiirtojen kanssa. Näin ainakin yritysten internetsivujen mukaan.
Muut havainnot:
Ferratum Finland Oy on avannut Rockmoney.fi pikaluottopalvelun. Rockmoneyn aukioloajat vaikuttavat samoilta kuin Ferratumin Ferratum.fi vippipalvelulla. Pikalainojen lainasummissa ja laina-ajoissa on kuitenkin eroavaisuuksia. Lisäksi 60 euron pikaluottoa myönnetään myös 18 vuotiaille.
CC Rahoitus Oy:n Onnilaina.fi vippipalvelu on avoinna nyt myös sunnuntaisin. Aukioloaika sunnuntaisin on klo 11-18.

22. maaliskuuta 2008
Risicum Capital Oy:ltä uudenlainen Online-palvelu
Kuluneen viikon ainoa vippi-uutuus liittyy oheispalveluihin eikä itse pikalainoihin ja sen tarjoaa Risicum.fi lainapalvelu. Risicum on ottamassa käyttöön Risicum Online nimistä palvelua. Kotisivuillaan yritys kuvaa tuotetta seuraavasti:
Online on verkkopalvelu jossa asiakas pystyy itse mm. hallinnoimaan tietojaan, tarkistamaan saldonsa ja hakemaan vaivattomasti uutta lainaa.
Sivuilta ei äkkiseltään löytynyt mitään demoversiota, joten systeemin toimivuutta pystyvät arvioimaan vain asiakkaat. Tällainen tuote on kuitenkin varmasti tervetullut. Voisi ainakin kuvitella tämän vähentävän turhia pikaluotto-hakemuksia, kun itse pystyy varmistamaan onko edellinen pikalaina varmasti jo tullut maksettua. Lisäksi luotonannon läpinäkyvyys paranee kun lainanhakijalla on tieto siitä, ettei mahdollinen hylkäävä lainapäätös ilmeisesti ainakaan johtunut maksamattomasta pikalainasta.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)